Anna anteeks, mulla on ikävä sua. Mä tiedän että sulla ei oo, mut sanon tän silti. Ethän sä edes tunne mua. Siitä on pitkä aika kun näin sut viimeks. 4 vuotta, vähän ylikin. Mä toivoisin voivani sanoo tän sulle suoraan, niin että sä kuulet, mut se ei oo mahdollista. Jos mä voisin, sanoisin itseni, ja muutaman muunkin ihmisen puolesta, mut eihän tää mun vika oo. Sä oot mulle oikeesti rakas, vaikka en edes tunne, siks mä en ehkä tajuakaan tätä. Miten voi ikävöidä ihmistä jonka on nähny 2 kertaa, eikä muutenkaan tunne?
Muistatko ne kerrat, kun oltin yhdes?
Leikittiin mun pikkueläimillä. Käytiin mäkissä syömässä ja säilytettiin ne ranskispakkaukset. Mä en usko että sä muistat, olit niin pieni. Tai no, en mäkään kauheen vanha silloin ollu, mut ne kerrat merkitsi mulle paljon, siks mä muistan. Jos mä voisin edes vielä kerran nähdä sut, saisin mielenrauhan.
Kuiskaan tän pyynnön taivaalle;
"Tule takaisin, edes pieneks hetkeks.."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti